Bangkok lapsille

Tänään on sellainen Hyvä Äiti vs. Paha Äiti olo. Yöllä valvoin ja luin lomakirjan väkisin loppuun ja siksi olen tänään ollut aika vetämättömissä. Pinna on pikkasen lyhyt kaikenlaiselle vinkumiselle. Vinkunaa on riittänyt, ostamista ja huoneessa pelaamista on ilmeisesti matkasuunnitelmassa aivan liian vähän. Huoh!

Hyvä päivä Murulle kaikesta huolimatta, koko päivä meni lastenmaailmoissa pörrätessä. Käytiin Siam Ocean World ja Kidzania samana päivänä, kun ne nyt sijaitsee samassa rakennuksessa.

Kidzania – Bangkok

Minähän luulin vieväni lapseni HopLoppiin, joten mentiin Kidzaniaan aivan liian myöhään. Enhän mä tajunnut, että siellä on lapsella täysi työpäivä edessä! Kyse on siis pienestä, lapsille rakennetusta kaupungista, jossa pääsee kokeilemaan eri ammatteja. Työtä tekemällä voi sitten kerätä leikkirahaa, jolla voi ostaa harrastuksia, koulutusta tai tavaraa. Ihan mahtava paikka, lukuunottamatta sitä, että koska saavumme paikalle vasta klo 14, aikaa työntekoon oli enää 3 tuntia. Kun vielä huomioidaan, että ensimmäinen tunti meni jännittäessä ja karttaa lukiessa, varsinaiseen työhön jäi hyvin vähän aikaa. Lähdössä saatiin käteen 50kz shekki ja loput oli tarkoitus ansaita työtä tekemällä – right! Joka hommasta sai 8kz palkkion, joten lopulta emme saaneet mitään ostettua kaupasta.

Tarjolla oli vaikka ja mitä: eläinlääkärin hommaa, palomiestä, poliisia, pankkia jne. Tässä Murun valinnat:

 

Valokuvaaja: Tässä käytiin kaksi kertaa, suoritettiin siis 1 ja 2 taso. Tehtävänä oli käydä kuvaamassa muutamia rakennuksia ohjeiden mukaan.

Myyjä: Ensin tehtävänä oli täyttää ostoskori ostoslapun mukaisesti ja sitten rahastaa oikein viivakoodinlukijalla nämä

Lähetti: Paketteja kuljetettiin pitkin kaupunkia listan mukaan. Haasteena oli, ettei tuo englannin kieli vielä oikein taitu mutta reippaasti Muru silti teki hommiaan. Nuo univormut oli erityisen suloisia…

Agentti: Tännekään äiti ei päässyt mukaan, reippaasti poika meni muiden mukana. Oli ollut kuulemma oikeasti pelottavaa: ääniä, valoja ja lasereita. Enempää en tiedä.

 

Siam Ocean World – Bangkok

Kaloista ja nilviäsistä tuli otettua vähän huonosti kuvia, mutta tämä oli myös todella näkemisen arvoinen paikka. Suuri ja siisti akvaariomaailma, jossa oli nähtävää niin aikuisille kuin lapsillekin. Erityisen hieno oli tuo vedenalainen tunnelimaailma, joka oli todella suuri.

Iisoja haita pääsi todella lähelle ja on ne vaan karmivan näköisiä läheltä sillä tyhjällä, liikkumattomalla katseellaan ja jäätävillä hammaskalustoilla.

Siam-keskus: ostari ja paljon, paljon muuta

Molemmat päivän nähtävyydet löytyvät jäätävänkokoisesta Siamin ostarista, jossa ostosmahdollisuudet olivat todella upeat. Ravintoloita löytyi monesta kerroksesta ja jokaiselle kukkarolle. Muotia löytyi H&M:sta design-brändeihin ja kaikkea siltä väliltä. Leluosastokin oli aika jees!

Turvallisesti hotellille Tuk-Tukilla – not!

Eilen jouduttiin venaamaan taksia ja maksamaan ylihintaa, tänään otin varman päälle ja nappasin ekan Tuk-Tukin jonka sain. Nuori kolli ajoi suurimman osan matkasta vastaantulijoiden kaistaa, puikkelehtien ja etuillen. Välillä käytiin tankkaamassakin, jotta päästiin perille asti. Maksoin kyydistä 150 bahtia, taksilla olen maksanut samasta pätkästä 70-250bahtia. Sellaista, perussettiä.

Written by Mary Clark

Comments are closed.